Kotimaisissa loppuvuoden ensi-illoissa paljon huumoria, draamaa ja toimintaa
Loppuvuodeksi teattereihin tulee muun muassa isolla budjetilla tehty Sisu 2-toimintaelokuva. Lasten-ja nuorten elokuvien ja komedian ystäviä myös hellitään.
Loppuvuodeksi teattereihin tulee muun muassa isolla budjetilla tehty Sisu 2-toimintaelokuva. Lasten-ja nuorten elokuvien ja komedian ystäviä myös hellitään.
Valtionvarainministeri Riikka Purra (ps.) on leikkaamassa tuotantokannustimista ja lisää myös Elokuvasäätiön tukirahoihin vaikuttavista edistämisrahoista.
Kauhuelokuvien tekijänä kunnostaunut Ari Aster levittää katsojien eteen poliittisessa satiirissa näkymän, jonka ratkaisuun ei tunnu löytyvän keinoja.
Indie-tekijä Ari Savonen vyöryttää esikoisessaan hengähdyttävästi verta, suolenpätkiä ja kostoa, josta ei ole paluuta.
Netflixin valikoimaan tullut The Northman-elokuva sukeltaa väkivaltaiseen aikaan, kun viikingit asuttivat Islannin.
Yhdysvaltalaisen Wes Anderssonin uusin, Foinikialainen juoni, näyttää komealta ja vyöryttää taas silmien eteen liudan tähtiä.
Anneli Saulin tähteys jätti pitkät ja vaikeat jäljet näyttelijän elämään kauan Suomi-Filmin kulta-ajan jälkeen.
Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama kotikyläänsä sijoittuvat sakea huumorielokuva on kerännyt nopeasti hyvät katsojaluvut.
Latvialaisen ohjaaja Gints Zilbalodisin koko perheen kissa-animaatio Flow:n voitto vuoden 2025 Oscar-gaalassa voidaan pitää juhlien toisena suurena yllätyksenä.
Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 93.