Tarina liikkuu kahdella rinnakkaisella, toisiinsa kietoutuvalla tasolla, joita yhdistää kysymys surusta, menetyksestä ja omankäden oikeudesta:
Henkilökohtainen tragedia: Poliiseista parhaimpana pidetty Timo Harjunpää (Peter Franzén) menettää tyttärensä traagisella ja väkivaltaisella tavalla. Harjunpää ei pysty toipumaan menetyksestä ja hautoo salaa kostoa tyttärensä surmaajalle.
Perheen hajoaminen: Surun seurauksena Harjunpää etääntyy vaimostaan Elisasta (Irina Björklund), joka hakee lohtua ja turvaa uskonnosta. Harjunpää itse pakenee musertavaa ahdistustaan työhön.
Metrosurmien sarja: Samaan aikaan Helsinkiä alkaa piinata mystinen sarjamurhaaja. Harjunpää alkaa yhdessä työparinsa Onerva Nykäsen kanssa tutkia Helsingin metrossa tapahtuvia outoja kuolemia, jotka paljastuvat pian saman tekijän veritöiksi.
Pahan pappi: Murhien takana on fanaattinen ja häiriintynyt nuori mies, Johannes Heino (Sampo Sarkola), joka toteuttaa omaa vääristynyttä pelastusmissiotaan ja jakaa kuolemaa "pahan pappina".
Elokuva poikkeaa perinteisestä suomalaisesta tv-poliisisarjasta ja suuntautuu enemmänkin vahvasti psykologisen trillerin ja pohjoismaisen noirin puolelle. Sen keskeisiä teemoja ovat usko, anteeksianto, pahuuden kohtaaminen sekä se, kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään suojellakseen tai kostaakseen perheensä puolesta.
Elokuvan visuaalinen ilme on tarkoituksella hämärä, kylmä, urbaani ja synkkä.