Elokuvassa ei ole kyse vain supertähden tarina, vaan Michael Jacksonin matkasta ilmiöksi. Kyseessä on kertomus pojasta, joka nousi The Jackson 5:n poikkeuksellisen lahjakkaasta keulahahmosta maailmanlaajuiseksi ikoniksi, jonka kunnianhimo ei tähdännyt pelkkään menestykseen, vaan koko viihdemaailman huipulle.
Ohjaaja Antoine Fuqua rakentaa draaman ja musikaalin keinoin kokonaisuuden, joka pureutuu Michaelin elämään konserttilavojen ulkopuolella sekä hänen soolouransa ratkaiseviin alkuvuosiin: aikaan, jolloin poikkeuksellinen lahjakkuus alkoi muovautua legendaksi.
Pääroolissa nähtävä Jaafar Jackson tuo valkokankaalle intiimin näkökulman tähteen, jonka elämä oli yhtä aikaa loistokas, kunnianhimoinen ja historiallinen. Mukana nähdään myös Nia Long, Laura Harrier, Miles Teller ja Colman Domingo.
Elokuva lupaa katsojille eturivin paikan hetkiin, joissa syntyi artisti, jonka vaikutus näkyy yhä musiikissa, tanssissa, popkulttuurissa ja koko käsityksessä siitä, mitä supertähteys voi tarkoittaa.
Hieman yli kaksituntinen draama ei tarkastele vain hittikappaleita tai ikonisia esiintymisiä, vaan myös sitä luovaa paloa, joka ajoi Jacksonia jatkuvasti pidemmälle: kohti visiota olla maailman suurin viihdyttäjä.
Huhtikuussa 2026 ensi-iltansa saanut Michael nähtävissä elokuvateattereissa.

