Pääosat: Catherine Earnshaw’ta näyttelee Margot Robbie ja Heathcliffiä Jacob Elordi.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Emerald Fennell, joka tunnetaan aiemmista töistään Promising Young Woman ja Saltburn.
Tyyli: Elokuva on "looser adaptation" eli vapaamuotoisempi tulkinta alkuteoksesta. Ohjaaja on kuvannut tavoitteekseen tavoittaa tunne, jonka kirja herättää teini-ikäisessä lukijassa. Se painottaa intohimoa, obsessiota ja psykologista jännitettä.
Elokuva on jakanut kriitikot vahvasti. Sitä on kiitetty visuaalisuudesta ja päänäyttelijöiden kemiasta, mutta kritisoitu siitä, että se korvaa kirjan sosiaaliset teemat (kuten luokkaerot) eroottisella jännitteellä.
Elokuvassa käytetään muun muassa Charli XCX:n musiikkia, Charlotte Emma Aitchison, tunnetaan esiintyjänimellä Charli XCX, on englantilainen laulaja-lauluntekijä. Charli XCX alkoi julkaista musiikkia MySpace-sivullaan vuonna 2008. Leffa on muutenkin visuaalisesti tyylitelty ja värikylläinen.
Elokuva on saanut R-luokituksen (K-16) sen sisältämän aikuisteeman ja sensuaalisuuden vuoksi.
Sivurooleissa nähdään muun muassa Hong Chau (Nelly), Shazad Latif (Edgar Linton) ja Alison Oliver (Isabella).
Elokuva julkaistiin teattereissa helmikuussa 2026 ja se nousi nopeasti katsotuimpien joukkoon HBO Maxissa.

