The Odyssey
Kuinka viikinkikuningatar Nicole Kidman pelastetaan – näyttävä viikinkisaaga vie tarustojen ja mystiikan Norjaan
TV/Striimi 14.06.2025 13:27

Kuinka viikinkikuningatar Nicole Kidman pelastetaan – näyttävä viikinkisaaga vie tarustojen ja mystiikan Norjaan

Netflixin valikoimaan tullut The Northman-elokuva sukeltaa väkivaltaiseen aikaan, kun viikingit asuttivat Islannin.

Viikinkien seikkailujen tuorein elokuvaversio, vuonna 2022 ensi-illan saanut The Northman, kehkeytyy suvun verikoston ympärille. 

Nicole Kidmanin viikinkikuningatar Gudrún viruu vangittuna Atlantilla ja nuori Amleth -poika vannoo kostoa isäntaposta. Korona-aikaan pitkälti Pohjois-Irlannissa kuvattua viikinkisaagaa kostosta ja kunniasta keskellä raakoja valtataisteluja tilasta ja vallasta pidetään yhtenä näyttävimmistä viikinkielokuvista. 

Kulttimaineeseen nousseen Game of Thrones -sarjan maisemissa kuvattu elokuva ajoittuu varhaiseen keskiaikaan 900-luvun alkuun, ennen muun muassa viikinkien elämän vakiintumista ja yhden maailman vanhimman parlamentin, Althingin, kokoontumista.  

Elokuvassa toistuu vanha pohjoismaiden tarustoon kuuluva tarina kuningas Amlethista. Siitä on ensimmäisiä kirjallisia versioita vajaan tuhannen vuoden takaa. Tarinan teki lopulta tunnetuksi William Shakespearen Hamlet.

Robert Eggers ohjaama Northman käyttää hyväksi sukutarinaa, mutta ei kopio.    

Kun kyse on Islannista ja mystiikasta, islantilainen laulaja ja musiikivelho Björk tekee cameoroolin elokuvassa. 

The Invite